
Ensimmäinen marsipaanikokeilu, ihan ok ulkonäkö, täyte onnistuneempi.
Raaka-aineet
4 kpl munia
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl kermaa
4 tl kookoshiutaleita
n.3 dl vadelmahilloa
1/2 dl vadelmahilloa
1/2 rkl vettä
1 pötkö vihreää marsipaania
lisäksi marsipaania
koristeluun
Ohjeet
Kääretorttupohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää munasokerivaahtoon sihdin läpi. Sekoita varovasti.
Paista voidellussa pellissä 225 asteessa n.6-8min.
Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.
Koristelu ja täyttö:
Leikkaa kuivat reunat pois ja leikkaa kääretorttupohja neljään yhtäsuureen osaan.
Vaahdota kerma ja sekoita sen sekaan kookoshiutaleet.
Kostuta kääretorttupohjat sitruunamehulla kevyesti.
Levitä alimmaiselle pohjapalalle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Toimi samoin muiden pohjien kanssa.
Keitä vettä ja vadelmahilloa kattilassa, kunnes hillo sulaa veteen. Suodata siivilän läpi kulhoon ja sivele kakun pinnalle pullasudilla.
Laita jääkaappiin jähmettymään.
Kauli marsipaani tomusokerin avulla kakun kokoiseksi levyksi. Siirrä se varovasti kakun päälle ja tasoita mahdolliset ilmakuplat.
(Valmista koristeeksi marsipaaniruusuja, marsipaanitankoja tai muita koristeita)

No comments:
Post a Comment