Wednesday, August 29, 2007

Tansanialaista ruokaa































Suomessa hankalampi valmistaa afrikkalaistyyppistä ruokaa, kun raaka-aineet ovat niin eriä täällä pohjolassa. Ruoanvalmistus onnistuu kyllä, kunhan osaa soveltaa.
Leivät sopivat mainiosti säästeliäästi elävän ihmisen ruokavalioon.
.. Ja btw, tuo epämääräisen näköinen mössö( yläkuvan alla oikealla) oli miun ruoka, kasvis-pähkinäpataa tansanialaisittain.

Ugalia on turha pelätä, vaikka se nimityksenä muistuttaakin hieman alkuasukasheimon päälikön oksennusta. (kaikella kunnioituksella.)


Maapähkinäkastike, broilerivartaat, ugali

Raaka-aineet

kastike:
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
2 rkl seesamiöljyä
1,5-2 dl maapähkinävoita
1 dl tomaattisosetta
1 rkl soijakastiketta
1,5 tl raastettua inkiväärinjuurta
1-2 dl kookosmaitoa tai kookoskermaa

Marinadi:
2 rkl soijakastiketta
7 rkl öljyä
1 tl ruskeaa sokeria
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1tl raastettua inkivääriä
2 kynttä valkosipulia silputtuna
tilkka sitruunamehua

400 g broilerin fileitä


ugali:
2,5 dl mannasuurimoita
1,5 dl maissijauhoja
1 litra vettä
1,5 tl suolaa

Ohjeet

Broilerivartaat:
Leikkaa fileepalat pitkittäin paloiksi.
Sekoita marinointiaineet monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi.
Marinoi broilereita pari tuntia jääkaapissa.
Pistele broilerit vartaisiin ja kypsennä uunissa, grillivastuksen alla, n.20 min. (vartaat saavat tasaisesti väriä)

Maapähkinäkastike:
Kuori ja paloittele sipuli pieniksi paloiksi. Freesaa sipuli kattilassa, lisää maapähkinävoi, tomaattisose sekä inkivääri ja valkosipuli. Hauduta hetki ja lisää n.1dl kookosmaitoa. Lisää mausteet, maista.
Kastike juoksettuu helposti, kannattaa lisätä kookosmaitoa sen estämiseksi.
VINKKI: saat kastikkeesta vieläkin maukkaampaa lisäämällä pähkinöitä ja siemeniä.

Ugali:
Keitä mannasuurimot ja maissijauhot kypsäksi, sakeaksi puuroksi. Pane kypsä puuro kulhoon, painele se tiukasti kulhon muotoon ja kumoa vadille.



Chapati-leivät
Raaka-aineet

4 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
vettä sopivasti
margariinia/ voita voiteluun

Ohjeet

Sekoita jauhot ja suola. Lisää vettä niin, että taikinasta tulee sopivan kiinteä. Alusta hetki.
Anna taikinan levähtää hetki.
Jaa taikina n.16 osaan, pyörittele palloiksi ja kauli niistä ohuita ja pyöreitä levyjä.
Paista kuivalla pannulla ja voitele paistetut leivät kevyesti margariinilla.

Monday, August 20, 2007

Mökkiäijän mustaherukkamättäät






























Herkullista, kosteaa piirakkaa kesän tuoreimmista marjoista! (tai vaihtoehtoisesti pakastemarjoista ;) )

Mustaherukkapiiras
(mustaherukkapiirakka, mustaherukoita, mehevä, kesäksi)

Raaka-aineet

6 kpl munia

4 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

4 tl vaniljasokeria

2 dl kaurahiutaleita

1 dl kookoshiutaleita

300 g sulaa, jäähtynyttä
margariinia

mustaviinimarjamehua,
mustaviinimarjoja


Ohjeet

Vatkaa munat ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut vehnäjauhot,leivinjauhe,vaniljasokeri,kookos-ja kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi. Lisää rasva ja sekoita hyvin. Lisää taikinaan mustaviinimarjamehua haluamasi määrä, mutta ei liikaa. Lisää taikinan joukkoon esim.3dl mustaviinimarjoja. Sekoita.
Kaada seos leivinpaperoidulle leivinpellille. Tasoita pinta ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita sekä mustaviinimarjoja. Paista 200 asteessa kypsäksi. (kokeile tikulla kypsyyttä) Aika on arviolta +20 min.

VINKKI: taikinaan voi lisätä myös hienonnettuja mustaviinimarjan lehtiä. (;

Thursday, August 9, 2007

Tyrnimarjaista kinuskikakkua































Tyrni- mikä jalo marja ja oikea vitamiinipommi. Miksi niin moni sitä silti karsastaa? Onhan se toki _vähän_ karvasta, mutta oikeinlaitettuna ihan makia herkku. :)

Tyrni - kinuskitäytekakku

Raaka-aineet

Pohja:
5 tl pikakahvijauhetta
3 rkl kiehuvaa vettä
120 g valkosuklaata
200 g vehnäjauhoja
6 kpl munia
180 g fariinisokeria
180 g sulatettua voita

Täyte1 :
1 prk kuohukermaa
1 prk tuorejuustoa
1 levy valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
runsaasti kinuskikastiketta (yli desi)
1/2 dl sokeria, maun mukaan enemmän

tilkka vettä
4 kpl liotettua liivatetta

täyte2:
1,5 dl tyrnimarjoja
1/2 dl sokeria, maun mukaan enempi

Pinnalle:
3 dl tyrnimarjoja
1 dl hyytelösokeria (+2dl vettä)
2 prk kinuskikermaa
koristeita

Ohjeet

Kakkupohja:
Liuota pikakahvijauhe kuumaan veteen. Sultata suklaa ja lisää kahvi sulaan suklaaseen. Jäähdytä.
Siivilöi jauhot astiaan. Erota munien keltuaiset valkuaisista.
Vatkaa keltuaiset ja fariinisokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon sula suklaa.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi (ei liian kovaksi). Sekoita 2 kukkurallista lusikallista valkuaisvaahtoa keltuaisiin. Sekoita joukkoon jauhoseos, jäähtynyt voi ja loput valkuaisvaahdosta.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista esilämmitetyssä 180 asteisessa uunissa n.40min. (kokeile tikulla) Ota kakku uunista, ja jätä vuokaan n.5 minuutiksi. Kumoa ritilälle. Jos kohoaa "vuoreksi" , painele kohonnut kohta ritilään päin.

Täyte:
Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto, sulatettu ja jäähdytetty valkosuklaa, vaniljasokeri, kinuskikastike sekä sokeri.
Liota liivatteet ja sekoita kiehuvaan vesitilkkaan.
Lisää liivatteet nauhana kermaseokseen.

Leikkaa kakkupohja viiteen osaan.
Kostuta pohjat maidolla. Aseta pohja irtopohjaiseen kakkupohjavuokaan. Levitä puolet moussesta alimmalle kakkupohjalle. Nosta päälle toinen pohja ja kauho sille loput. Hyydytä pakastimessa tunti.

Täyte2:
Valmista tyrnimarjasose. Soseuta tehosekoittimessa tyrnimarjat ja sekoita joukkoon sokeri
Levitä sosetta hyytyneen kakun päälle. Aseta seuraava levy ja kauho sille loppu hillo. Aseta lopuksi "kakun kansi".

Asettele marjat kakun päälle. Valmista kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan ja levitä se marjojen päälle.
Vaahdota kerma. Pursota haluamallasi tavalla.
Voit koristella kakun esim. toffeeruusuilla.
Itse valmistin toffeeruusut kaupan irtokarkkihyllystä löytyvistä toffeekuutioista. Kukkien lehdet tein vihreistä hedelmäkarkeista.

Kasvisruokalistaus (alias näin syön)































Ihania, ihania kasvisruokia! =)

Intialainen linssipata (ylhäällä vasemmalla): Mausteinen, perinteinen intialainen kasvisruoka.

Punasipulikastike(alhaalla, oikealla): Pastan kaveri, perunan kaveri, riisin kaveri, nuudeleiden kaveri.. Sopii oikeastaan kaikkien kaveriksi. Vienyt lohkon miun sydämestä.

Proteiinivälipala, suolainen: Vaihtelua normaaliin leipä/hiilarilinjaan (ylhäällä, oikealla)

Valkoviinissä haudutettuja kikkareita(kiherneitä) ja punajuurta : Suloinen yhdistelmä herkkusuulle
(alhaalla, vasemmalla)

"Mukaravintolaruoka": fransmannin listalla joskus muistaakseni ollut (kauan aikaa sitten).
Kesäkurpitsaa, basilikapistoulla valeltua pinaattia, sahramiriisiä (alhaalla, vasemmalla)

Libanonilainen nuudeliriisi(ylhäällä, oikealla): ks. aiempi postaus

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Intialainen linssipata: ( Vegaani)
Raaka-aineet

150 g vihreitä linssejä

100 g keltasipulia

50 g punasipulia

30 g valkosipulia

50 g varsiselleriä

200 g porkkanaa

0,8 l vettä

1 pss tomaattikeittoaineksia

1oo g tomaattipyrettä

1 kpl kasvisliemikuutio

100 g kukkakaalia

1 kpl munakoiso

4 rkl mango chutneytä

(kookosmaitoa)

oriental mausteseosta,
kanelia, curryä,
inkivääriä, korianteria, öljyä

Ohjeet

Liota linssejä runsaassa vedessä.
Kuullota hienonnetut sipulit, selleri sekä porkkana öljyssä.
Lisää vesi, johon on sekoitettu kasvisliemikuutio sekä tomaattikeittoainekset. Lisää liotetut ja huuhdellut linssit.
Hauduta 20 minuuttia ja lisää pilkottu kukkakaali, munakoiso sekä mangochutney. Mausta. Hauduta vielä 5 min. (voi lisätä vielä hieman kookosmaitoa)


------------------------------------------------------------------------------------------------------

Valkoviinissä haudettua punajuuri/kikhernekastiketta: (Vegaani)
Raaka-aineet

2 kpl sipulia

200g kikherneitä (kuivana)

400 g punajuurta

1 dl vettä

2 dl valkoviiniä

2 dl soijakermaa

1 rkl vadelma-tai valkoviinietikkaa

suolaa

mustapippuria

Ohjeet

Liota kikherneitä yön yli ja keitä vedessä pussin ohjeen mukaan.

Kuori ja leikkaa punajuuret kuutioiksi. Mittaa vesi ja valkoviini kattilaan. Lisää punajuuret. Keitä kypsiksi. Peitä kannella, jos neste haihtuu liikaa.

Soseuta punajuuret nesteen kanssa hyvin hienoksi sauvasekoittimella.

Siirrä kattila takaisin liedelle ja lisää kikherneet, viinietikka, soijakerma ja mausteet.
Keitä hetki kasaan ja tarjoa esimerkiksi pastan kanssa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kesäkurpitsaa, basilikapistoulla valeltua pinaattia, sahramiriisiä (Vegaani)
Raaka-aineet

1 kpl punainen paprika

pieni prk aurinkokuivattuja tomaatteja

oliiviöljyä

1/2 kpl fenkolia

1 kpl salottisipulia

1 pieni porkkana

1 dl risottoriisiä

2 rkl sitruunamehua

teelusikan kärjellinen sahramia

1/2 ruukku tuoretta basilikaa

1 tl suolaa

kierros mustapippuria myllystä

vajaa 1/2 dl balsamikoa

hieman parmesaaniraastetta

1/2 ruukku lehtipersiljaa

1 kynsi valkosipulia

0,5 dl öljyä

200 g kesäkurpitsaa

rucolaa ja pinaattia

1,5 tl kurpitsansiemeniä

parmesaania

Ohjeet

HUOM. Ohje yhdelle.

Paprika-tomaattitahna

Paahda paprikat kuorineen kuumassa (220c) uunissa.
Soseuta tomaatit ja paprikat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää öljyä ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Tahna on valmista, kun se on levitettävää.

Risottoriisi

Kuutio fenkoli ja salottisipuli pieniksi. Suikaloi porkkana julianne suikaleiksi ja freesaa kaikki kasvikset. Lisää vesi ja riisi osittain ja keitä melkein kypsiksi miedolla lämmöllä (n.15min. ei saa olla puuromaista). Tarkista maku. Raaka-aineiden määrät voit luntata vaikka risottoriisi paketin kyljestä.

Sitruuna-sahramiliemi

Kiehauta sitruunamehu ja lisää sahrami.

Basilikapistou

Laita kaikki ainekset lukuun ottamatta öljyä tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Lisää öljy ohuena nauhana.
Tarkasta maku.

Vihannestarhurin kesäkurpitsaa
Paahda kesäkurpitsaa uunin yläosassa. Sivele paahdetut kesäkurpitsa viipaleet paprika-tomaattitahnalla ja lämmitä vielä uunissa.
Paahda kurpitsansiemeniä kuivalla pannulla.
Valele rucolaa ja pinaattia basilikapistoulla. Asettele kaikki ainekset lautaselle, ripottele parmesaania.
Valuta sitruunasahramiliemi risottoriisin päälle.
(paprika-tomaattitahnaa kippoon vierelle)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Proteiinipitoinen ilta/välipala: (Lakto-ovo)
Raaka-aineet

3 kpl kananmunan valkuaisia

1,5 dl tomaattimurskaa

2 rkl soijarouhetta

1 dl papuja(chilikastikkeessa)

1 kynsi valkosipulia

oreganoa, basilikaa, suolaa,
paprikamaustetta

Ohjeet

Laita soijarouhe likoamaan piri-pirillä maustettuun soijakastikkeeseen + veteen.
Keitä kananmunat koviksi.
Paloittele keitettyjen munien valkuaiset kulhoon.
Kaada soijarouhe siivilään, ja puristele siitä ylimääräinen neste pois. Käristä soijarouhetta pannulla öljyssä pieni hetki.
Lisää tomaattimurska, pavut, murskattu valkosipuli ja mausteet soijarouheen joukkoon. Kuumenna seos kiehuvaksi, ja sekoita valkuaisiin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

PARAS punasipulikastike (vegaani)


raaka-aineet:
2 kpl punasipulia
1 tlk soijakermaa
1 tl siirappia
2 tl sinappia
1 tl tomaattipyrettä
0,5-1tl paprikajauhetta
reilusti mustapippuria rouhittuna
2 tl soijakastiketta
todella reilusti tuoretta persiljaa silputtuna

Ohjeet

Hienonna sipuli.. Kuullota sipulit öljyssä, lisää soijakerma, tomaattipyree siirappi, soijakastike, paprikajauhe rouhi mustapippuria sekaan. Lisää sinappi. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Jos kastike sakenee liikaa, voi lisätä vettä. Ripottele lopuksi kastikkeen pinnalle hienonnettu tuore persilja.

Tarjoile pastan (ja soijapyöryköiden) kanssa.

Wednesday, August 8, 2007

Libanonilainen menÿÿ




























Tabbouleh- Marokkolainen salaatti
Raaka-aineet

1,5 dl bulguria

5 dl vettä

1,5 tl suolaa

runsas 1/2 dl sitruunamehua

1 kpl pilkottua punasipulia

ripaus kanelia,muskottia,neilikkaa

1 dl tuoretta minttua tai
sitruunamelissaa hienonnettuna

1,5 dl tuoretta persiljaa
hienonnettuna

runsas 1/2 dl purjoa hienonnettuna

2 rkl oliiviöljyä

n.100 g kurkkua kuutioituna

2 kpl tomaattia kuutioituna

Ohjeet

Kiehauta kattilassa vesi, lisää suola ja bulgur. Hauduta bulguria hiljalleen keitellen 10-15 minuuttia (valuta bulgur siivilässä tarvittaessa). Sekoita bulguriin sitruunamehu ja anna vetäytyä kylmässä puolisen tuntia.

Lisää bulgurin joukkoon muut salaatin aineet, sekoita ja koristele mintun tai sitruunamelissan lehdillä.

Libanonilainen nuudeliriisi

Raaka-aineet

1 rkl oliiviöljyä

1 dl nuudeleita

3,5 dl riisiä

7,5 dl vettä

1,5 tl suolaa

Ohjeet

Kuumenna oliiviöljyä paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota nuudeleita ja riisiä, kunnes ruskistuvat hieman. (tai kun riisi näyttää läpikuultavalta, riippuu lajikkeesta) Lisää vesi ja suola. Ole varovainen, seos kuplii voimakkaasti. Hauduta kannen alla n.15min, tai paketin ohjeen mukaan.

Falafelit uunissa

Raaka-aineet

1 tlk kikherneitä suolaliemessä

1 isohko sipuli

2tl chilijauhetta

2 tl paprikajauhetta

1 isohko kuorittu,keitetty peruna

4 kynttä valkosipulia

1 tl korianteria

1 tl kuminaa

2 tl suolaa

1/2 tl pippuria

1/2 tl cayannea

3 rkl grillikastiketta

1,5 tl ruokasoodaa

sopivasti korppujauhoja

öljyä

Ohjeet

Valuta kikherneiden suolaliemi pois. Kuori ja pilko sipuli.

Freesaa kikherneet ja sipuli öljyssä. Lisää chili ja paprikajauhetta reippaalla kädellä.
osa murskaa osa sipulista, osa kikherneitä, valkosipuli sekä peruna tehosekoittimessa. Lisää mausteet. Lisää loput sipulit ja sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä puoli tuntia kylmässä.
Lisää ruokasooda ja korppujauhoja niin paljon, että taikinasta tulee muotoiltavaa. (ei kuitenkaan liikaa.)
Muotoile taikinasta tasaisia lakkaroita pellille. Voitele ne öljyllä ja paista 220 asteessa n.20min.
Huom. Jos haluat falafeleistä meheviä, aseta vesilasi uunin pohjalle luovuttamaan kosteutta.

Libanonilainen broileripata

Raaka-aineet

1 kypsä,kokonainen broileri puhdistettuna

1 dl pistaasipähkinöitä,kuorittuja

1 dl kuorittuja manteleita

1 pss parrotsin salad mix sekoitusta

1 pkt possun suikaleita

muskottia,suolaa,laakerinlehti

sitruunamehua loraus,kuminaa,

1 kpl porkkana

1,5 dl majoneesia

loraus voita

runsas loraus makeaa chilikastiketta

1 kpl sipulia

Ohjeet

Ruskista kylkiviipaleet runsaassa seesamiöljyssä.
Paloittele ruskistetut kylkiviipaleet pienehköiksi paloiksi.
Puhdista broileri ja paloittele sopivia paloja.
Paloittele porkkana ja sipulit. Kuullota sipulit seesamiöljyssä, lisää porkkanat ja anna hautua hetki.
Lisää broileri,pähkinät,mantelit,salad mix,kylkiviipaleet, mausteet, voi sekä majoneesi.
Hauduta pieni hetki ja tarjoile kuumana esimerkiksi tabboulehin ja nuudeliriisin kera.
Valkosipuli sopii ruokaan hyvin, lisää sitä jos haluat.



Tuesday, August 7, 2007

Vietnamilainen menÿÿ






























Vietnamilaisempi menyy sisälsi ulkomaisilta (vietnamilaisilta) sivuilta löytämieni ohjeiden perusteella tehdyt ruoat jotka sovelsin kotikeittiöön sopivimmiksi.
Hajotin digikamerani (kyynel). Siksi kuvat suoraan ruskean reiän syvimmistä syövereistä.

Kevätkääryleet: täyte määrää teetkö kasvisversion vaiko lihaversion. Laita mausteita riittävästi, muuten pökäleesi ovat mauttomia.

Vietnamilainen broisku-ananaskastike:
Raaka-aineet (10 annosta)

1 kpl keltasipuli (suuri)

1 kpl punasipuli (suuri)

2 kpl vihreää chiliä

1 pkt(n.400g) hunajamarinoituja
kanasuikaleita

1 pilkottu punainen paprika

1 pilkottu keltainen paprika

2 prk (200g?) säilykeananasta

1 pss(125g) cashew pähkinöitä

n.0,5 dl kookoshiutaleita (voi laittaa
reilumminkin)

2 rkl soijakastiketta

2 rkl kalakastiketta

5 kpl valkosipulin kynttä

Reilu loraus kermaa

Ohjeet
Kuullota sipulit wok-pannussa mielellään seesamöljyssä ja rasvassa (runsaassa). Lisää pilkotut chilit. Lisää kanat ja kypsennä n.10min.

Lisää paprikat, pähkinät, ananakset. kerma ja kookoshiutaleet. Lisää soija- ja kalakastike ja valkosipulit, tarkista maku.

Tarjoa täysjyvänuudeleiden kera.





Kevätkääryleet (liha + vegaani)

Raaka-aineet:

LIHAISA TÄYTE:
150 g broilerin fileesuikaleita

1 pkt pekonia

1 nippu ruohosipulia hienonnettuna

1 kpl porkkana

1 kpl kananmunia

suolaa, pippuria, chiliä, loraus limeä tai sitruunaa, kalakastiketta

KASVISTÄYTE:

1kpl keltasipuli

1 kourallinen pilkottuja sieniä(siitake)

1 kourallinen pähkinöitä

2 kynttä hienonnettua valkosipulia

1 rkl soijakastiketta

1 kpl hienonnettua vihreää chiliä

3 kynttä valkosipulia

1 tl soijakastiketta

0,5 dl soijajauhetta(+vettä)

puoli purkkia tomaattipapuja

1 pkt riisipaperiarkkeja tai filotaikinaa

suolaa, pippuria, itämaista mausteseosta, paprikajauhetta,

(öljyä)

Ohjeet

Lihatäyte:
Pilko porkkana pieniksi paloiksi.
Kypsennä pekonia öljyssä.
Pilko kypsennetyt lihat pieniksi paloiksi.
Kypsennä kanat ja porkkanat.
Sekoita keskenään broileri+ porkkanaseos, pekoni, mausteet, kananmuna sekä sitruunamehu.
Jäähdytä.

Kasvistäyte:
Hienonna kasvikset ja paista pannulla öljyssä kunnes ne ovat al dente.
Murskaa pähkinöitä hieman pienemmiksi ja lisää. Lisää valkosipuli ja mausteet, soijajauhovesiseos sekä tomaattipavut. Hauduta hetki. Jäähdytä.

Täyttö:
Kasta riisipaperiarkki hetkeksi kuumaan veteen. Aseta täytettä arkille ja rullaa nätiksi rullaksi.
Uppopaista öljyssä.
Tarjoa nuudeleiden, kastikkeen ja salaatin kera.



Itämainen itukastike (vegaani)

Raaka-aineet (3 annosta)

1 kpl punainen sipuli

4 kynttä valkosipulia

1/2 kpl porkkanaa

50 g herneitä(pakaste)

runsas kourallinen siitakesieniä

1 rasia itusalaattia (linssien ituja
jne)

3 kpl vihreää chiliä

vajaa kourallinen ruohosipulisilppua

1 prk go green papusekoitusta

1 pss blue dragonin vegaanista
kiinalaista kastiketta

(soijakastiketta, limemehua,
himppunen kanelia)

puoli kourallista hienonnettua basilikaa (tuore)

Ohjeet

Kuullota punasipuli ja pilkotut valkosipulinkynnet seesamiöljyssä.(myös oliiviöljy käy hätätapauksessa)
Lisääporkkana,hieman sulaneet herneet, siitakesienet, itusalaatti, pilkottu vihreä chili, ruohosipulisilppu, papusekoitus sekä kiinalainen kastike. Mausta halutessasi limemehulla, soijakastikkeella ja kanelilla. (minä maustoin)
Hauduta hetki ja lisää halutessasi kaurakermaa (tai tavallista kermaa)
Sekoita joukkoon hienonnettu basilika.

Tarjoa nuudeleiden, salaatin ja kevätkääryleiden kanssa.



Sunday, August 5, 2007

Kasvisvoileipäkakku

Sinä, joka harkitset tekeväsi kasvissyöjälle voileipäkakun kuivasta leivästä ja pakastevihanneksista, teen täällä ajatuksesi vuoksi itsemurhaa.
Okei, tämä voileipäkakku ei ole vegaaninen, mutta laktovegelle/lakto-ovo vegelle oiva ratkaisu.

























Kasvissyöjän voileipäkakku
Raaka-aineet

1 pieni pkt paahtoleipää
1 pkt pirkka kuitupaloja (tai muita
vastaavia)

Kostutukseen:
1 kpl kasvisliemikuutio
Vettä

Täyte:
1 dl kuohukermaa
2 pkt pippurituorejuustoa
1 kpl suolakurkku tai 4rkl kurkkusalaattia
1 kpl punainen paprika
2 rkl kurpitsansiemeniä
2 rkl pinjansiemeniä
1-2 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
3 rkl persiljasilppua
1-2 kynttä valkosipulia
0,5 pkt cheddarjuustoa

kuorrutus:
200g creme fraisea
200g g tuorejuustoa


Ohjeet

Täyte:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, paloiteltu suolakurkku ja paprika, kurpitsansiemenet, pinjansiemenet, sinappi, sitruunamehu, persiljasilppu, murskattu valkosipuli, paloiteltu cheddar sekä suola ja sokeri.

Kokoaminen:
Tee paahtoleivistä tasaisen neliön muotoisia, poista reunat.
Aseta kuitupalat tarjoilualustalle, tai muulle. Kiehauta vedestä ja kasvisliemikuutiosta voimakkaan makuinen kasvisliemi. Kostuta leipäviipaleet kasvisliemellä, Lusikoi täytettä päälle. Tee seuraava kerros ja toimi samoin. Kun olet tehnyt kerrokset kuitupaloista, laita päälle paahtoleipäviipaleita kakun muotoon. Lusikoi täytettä ja jatka näin kunnes olet käyttänyt leipäpalat. (kantapaloja ei kannata käyttää)
Aseta kakku jääkaappiin vetäytymään yön yli.

Kuorrutus:
Sekoita creme fraise sekä tuorejuusto keskenään. Mausta suolalla ja levitä/pursota kakun päälle.
Koristele haluamillasi vihanneksilla ja hedelmillä.
Käyttämäni vihannekset: kaali, tomaatti, retiisi, herneenversot, mintunlehdet sekä granaattiomenan siemenet. Lisäksi laitoin päälle loput puoli pakettia cheddaria ja jonkun verran emmental juustoraastetta.

Saturday, August 4, 2007

Täytekakkua suklaalla ja kirsikalla + lasten pikkukakku

Vuuij, piti vähän söpöillä ja muistaa myös ne pikkuiset nassut jotka eivät ligööristä niin välitä. Ei täytekakku välttämättä edes mansikkaversiona lapsosille maistu? No, tuon ne saivat napostettua kahteen pekkaan helposti. Ja maistoivat ne myös "aikuisten" versiotakin.
Kakun kokoaminen voi olla itsessään haaste alottelijalle. Kirsikkakakun maku on tuoreista kirsikoista tehtynä niin ihana, että suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!



Kirsikkatäytekakku (schwarzwaldin tyyppinen)
Raaka-aineet

Suklaakakkupohja:
2 tl pikakahvijauhetta
1,5 rkl kiehuvaa vettä
50 g taloussuklaata
90 g vehnäjauhoja
1,5 rkl kaakaojauhetta
1 tl kanelia
3 kpl munia
90 g fariinisokeria
90 g sulatettua ja jäähdytettyä voita

Japonais kakkupohja:
75 g hienoa sokeria
50 g hasselpähkinärouhetta
25 g tomusokeria
2 rkl perunajauhoja
2 kpl valkuaisia

Täyte:
3 prk kuohukermaa
6 rkl sokeria
sopivasti rommiaromia(6-10 tippaa?)

300g tuoreita kirsikoita väliin

Rommi-sokeriliemi kostutukseen:
1,25 dl vettä
200 g sokeria
sopivasti rommiaromia

Koristeluun:
n.200 g tuoreita kirsikoita päälle
n.70 g suklaarouhetta
5dl kermaa vatkattuna

Ohjeet

Suklaakakkupohja:
Liuota pikakahvijauhe kuumaan veteen. Sultata suklaa ja lisää kahvi sulaan suklaaseen. Jäähdytä.
Siivilöi jauhot kaakaojauhe ja kaneli yhteen. Erota munien keltuaiset valkuaisista.
Vatkaa keltuaiset ja fariinisokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon sula suklaa.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi (ei liian kovaksi). Sekoita 2 kukkurallista lusikallista valkuaisvaahtoa keltuaisiin. Sekoita joukkoon jauhoseos, jäähtynyt voi ja loput valkuaisvaahdosta.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista esilämmitetyssä 180 asteisessa uunissa n.25min. Ota kakku uunista, ja jätä vuokaan n.5 minuutiksi. Kumoa ritilälle.
Puhdista voitele ja vuoraa vuoka uudelleen. Alenna uunin lämpö 160 asteeseen.

Japonais(marenki)-kakkupohja:
Sekoita puolet sokerista pähkinärouheen, tomusokerin ja perunajauhojen kanssa.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää loppusokeri joukkoon pienissä erissä ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Sekoita pähkinäseos vaahtoon.
Levitä marenkipohja tasaisesti kakkuvuokaan.
Paista esilämmitetyssä uunissa n.1 tunti.
Ota uunista ja jäähdytä ritilällä.

Täyttö ja kokoaminen:
Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Mausta rommiaromilla tai tummalla rommilla. (myös kirsikkaviina käy)
Jaa suklaakakkupohja kahdeksi levyksi.

Rommi-sokeriliemi:
Pane 1,25dl vettä ja 200g sokeria paksupohjaiseen kattilaan. Nosta kattila miedolle lämmölle ja sekoita koko ajan kunnes sokeri on liuennut ja neste kirkasta. Kuumenna liemi poreilevaksi (ÄLÄ SEKOITA). Ota kattila pois levyltä ja lisää rommiaromi. Jäähdytä liemi.
Kaada puhtaaseen lasipurkkiin. (liemi säilyy jääkaapissa kauankin aikaa)


Kostuta suklaakakkupohjat rommisokeriliemellä. Puolita kirsikat ja poista siemenet ja asettele niitä ensimmäiselle suklaakakkupohjalevylle. Levitä kirsikoille sopivasti kermaa. Aseta seuraavaksi japonaise levy ja lado sille loput kirsikat. Kaada päälle kermaa sopivasti.
Nosta päälle viimeinen kakkupohjalevy.

Levitä kerma kakun sivuille ja päälle.
(tein tässä välissä "lastenkakun" aiemmin valmistamastani 4 munan kääretorttupohjasta, väliin laitoin mansikkahilloa ja kermaa. Kostutin sitruunamehulla.) Pursota kermaa koristeeksi.
Pese kirsikat ja asettele ne kuivattuina kakun päälle (laitoin lisäksi mintunlehtiä).
Rouhi koristeeksi suklaata.

Thursday, August 2, 2007

Hedelmätäytekakku



Vitamiinia, vitamiinia my folks! Että jaksaa sitten kokata >:) .

Hedelmätäytekakku

Raaka-aineet

4 kpl munia
munien verran sokeria
munien verran vehnäjauhoja (+leivinj.)

2 dl kermaa
1 kpl hedelmäbona tai piltti
100 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
0,5 dl ananasmurskaa
1 tl limemehua
1 tl vaniljasokeria
2 rkl limemehua
4 kpl liivatetta

1 kpl muna
0,3 dl sokeria
1,5 dl kermaa
150 g valkosuklaata
6 kpl liivatetta
2,5 rkl limemehua

1 iso prk ananasrenkaita
1 prk persikkaa
n.1 prk aprikoosia
1 prk kermaa (ja tomusokeria)

Ohjeet

Vuoraa kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Voitele reunat. Ota kolme samankokoista läpinäkyvää mukia. Riko munat yhteen kuppiin. Lisää toiseen mukiin saman verran sokeria. Kolmanteen mukiin jauhot. (voit lisätä halutessasi jauhoihin vaniliinisokeria ja leivinjauhetta) Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Sekoita lusikalla tai puhtaalla kädellä varovasti tasaiseksi. Paista 175 asteessa reilu 30 min.
Kumoa jäähtynyt kakku ja leikkaa kolmeen palaan.
Kostuta palat sitruunamehulla.

Täyte1:
Vaahdota kerma. Sekoita varovasti joukkoon piltti, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri,ananasmurska sekä limemehu. Liota liivatteet kylmässä vedessä paketin ohjeen mukaan. Kuumenna limemehu kiehuvaksi ja lisää liivatteet. Sekoita liivatteet kermaseokseen nauhana.
Levitä alimman pohjapalan päälle.Täytteen levittämisen jälkeen aseta toinen kakkulevy täytteen päälle.

Täyte2:
Vaahdota munat ja sokeri.
Vaahdota kerma.
Sulata valkosuklaa, jäähdytä.
Sekoita vaahdot ja suklaa keskenään varovasti.
Kuumenna tilkka limemehua, lisää liotetut liivatteet.
Lisää liivate nauhana vaahtoon.
Aseta vaahto kakkupohjalle, ja lopuksi päälle viimeinen kakkupohjalevy.
Hyydytä vähintään 4 tuntia.

Koristelu:
Koristele kakku ananasrenkailla,persikalla ja aprikoosilla.
Vaahdota kerma ja pursota haluamallasi tavalla.