Tuesday, September 30, 2008

Suklainen ENSIFERUM - logo



Yhden leivinpaperiarkin verran sulanutta suklaata, muutaman tunnin aherrus ja hyvää musiikkia kaveriksi!
Jos puhtia riittää, voi suklaapursotteluakin harrastaa ihan vain huvin vuoksi. :)
Mie nyhräsin tässä jokunen tovi taaksepäin (reilu puoli vuotta sitten varmaan?) Ensiferumin poikien logodeuksen.


Kuunnelkaa, ihastukaa.


Sunday, September 28, 2008

Omenaista marsipaanipiirakkaa


Nyt syksyn aikaan luulisi omenapuiden tursuavan omenoita ylenpalttisesti, toisin kävi tosin mummoni omenapuille. Viileät kelit verottivat satoa jonkun verran, mutta onneksi kotimaisia omppuja jäi riittävästi piirakoita, hilloja ja muita ihania omenaherkkuja varten!
Tavalliset omenapiirakat ovat hyviä, suorastaan maukkaita yksinkertaisuudessaan.
Tällä kertaa päätin testata erilaisempaa versiota omenapiirakkaisesta: lisäsin omenaystävän kaveriksi marsipaania ja sitruunaa raastettuna..
Antaa kivasti hapokkaille omenoille lisämakeutta ja makua, kunhan ei vaan raasta vahingossa sormiaan joukkoon niinkuin mie tein.
Sormet verille raastinraudalla? Sääd little iimou.. : <
"Can't you see me bleeding, i'm losing control" -Blutengel


Ystäväni Cayceen (kaisun ^^) Versio tästä omenapiirakasta:



Omenapiirakka Recipe häär:
Raaka-aineet

200 g voita
2 dl sokeria
2 kpl kananmunia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
0,5 dl maitoa

4 kpl omenoita
1 pötkö (200g) marsipaania
1 kpl sitruunaa

(fariinisokeria pinnalle)

Ohjeet

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten joukkoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa vuorotellen joukkoon.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Raasta marsipaani karkeaksi raasteeksi. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista mehu talteen. Sekoita mehu ja kuoriraaste marsipaaniraasteen joukkoon.
Ripottele marsipaaniraaste taikinan päälle.
Pilko omenat ja ripottele ne marsipaaniraasteen päälle.

Ripota päälle halutessasi hieman fariinisokeria.
Paista uunin alatasolla +200 asteessa noin 30 minuuttia.


WANT A BITE?


Friday, September 26, 2008

Mansikkakeikauskakku, joka löysi tiensä maailmaan nopeasti



Jau!
Leivottua tuotosta jälleen: mansikkakeikauskakkua. Ylösalaisinkakku, ympärikäännetty kakku, mikä ihme on oikea nimitys?
Kutsutaan sitten vaikka tortuksi.
Torttu valmistuu nopeasti sekoita-hämmennä periaattella ja on loistava haastaja ananaskeikauskakku-veljelleen.
Jos torttusen jättää sisältä hieman "raa'aksi", on torttu kylmässä säilytettynä usean päivän ajan mehevää.
Reseptin näpytin oheen. <: Vaniljakastikkeen kanssa tarjottavaksi, kahveelle, vaniljajäätelölle, maidon kaveriksi?
Ihan sellaisenaankin.


I am smitten by the forbidden fruit
Possessed by moments of dark splendour
To walk the nightmare terrains forever
The enigma lies broken





Mansikkatorttu - ystävä
(mansikkapiirakka, mansikkapiiras)

Raaka-aineet

3 kpl kananmunia
250 g voita/margariinia
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

hiukan maitoa

**** vuokaan *****

~400 g mansikoita
0,5 dl sokeria

Ohjeet

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sulata rasva ja anna jäähtyä hetki.
Voitele ja jauhota kakkuvuoka.
Sulata mansikat, jos käytät pakastemansikoita. Painele sulista mansikoista hieman ylimääräistä nestettä pois.
Ripottele n. puoli desiä sokeria kakkuvuoan pohjalle, ja kaada päälle mansikat.

Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää munat ja sula voi.
Kaada taikina mansikoiden päälle ja paista n.30 min.

Anna kakun jäähtyä ja sivele kakun pohjaan ~reilu desi maitoa ja kumoa ympäri.



Strawberry fields forever..jne ja terveisiä äitille!!!111

Wednesday, September 17, 2008

Kotipizzakokeilu: kotzone, armas broilerikotzone!



Muistan vieläkin, kun silloin aikoinaan miun ollessa vielä lihansyöjä, käytiin lauantaisin joko kebabbia tai sitten kotipizzasta kotzonea. Kotzone oli aina niin hyvää, ja maku vaan parani paranemistaan jääkaapissa.. Äiti sai nautiskella, jälleen miun tarttuessa kapustaan.
Sipsuttelin plättäreineni kauppaan ja kauhoin kärryyn miettimäni kotzonen täytetarvikkeet, ja muut tykötarpeet.
Muistan kiertäneeni kaupan päästä päähän pariinkin otteeseen, kun kirjoitin epäloogisesti kaikki tarpeet puutoslistaan vähän minne sattuu, ja sekavaan järjestykseen todellakin.
Kauppatuskastelujen jälkeen aloitin valmistuksen, joka sujuikin kohtuullisen kivuttomasti. Pizzapohja kohosi nätisti ja muotoutuikin todella ohuiksi läkkäröiksi ihan kohtuu nopsasti.
Mie teen aina pizzani enempi pizzeria-tyyppisesti, enkä niinkään kotikokkimaisesti.
Tein kotzonen väliin valkosipulikstiketta, niin kuin mie aina tilasin kotipizzastakin.
Lisukkeena pähkinäisiä paahtokasviksia. (ei ehkä rasvaisuudeltaan niin kevyitä, mutta sitäkin maukkaampia.)

Miksi pizzasta on kotikeittiössä muodostunut oma käsitteensä? Tarkoitan siis: läiskäiset superlöysän pizzataikinan pellille, ja huitaiset päälle super ison kasan täytettä. Täytettä tulee siis vähintään kaksi kertaa pohjan verran, niin, että pizza lilluu tomaattisoosissa.
Totta kai, päälle laitetaan poikkeuksetta sitkeä ja paksu matto emmental-juustoa tai mozzarellasekoitusta.
Uunista otettaessa pizzapohja on lötkyrä, ja täytteet valuvat lautaselle pizzaa leikattaessa.
Näinkö se hoidetaan?! Ei ole tarkoitus provota, mutta näinhän se käytännössä menee.


Pizzapohja:
Raaka-aineet
2,5 dl vettä
1 dl maitoa
0,5 tl sokeria
~1,5 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
0,5 dl öljyä
sopivasti vehnäjauhoja
Ohjeet
Pizzapohjat:
Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi mikrossa tai liedellä kattilassa.
Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola ja sokeri ja alusta jauhoja sen verran, että taikina on napakka muttei kova.
Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi ja käytä pizzapohjana.

Valkosipulikastike
Raaka-aineet
3 dl öljyä
1 rkl sitruunamehua
2,5 tl valkoviinietikkaa
puoli punttia persiljaa
10 kynttä valkosipulia
2 tl sokeria
~1 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna
Ohjeet
Silppua persilja ja kuoritut valkosipulit.
Mittaa ainekset astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.

Kotzonen kokoaminen:
Raaka-aineet
1 annos pizzapohjia
1 satsi valkosipulikastiketta
200 g tomaattipyreetä + tilkka vettä + ripaus suolaa ja sokeria
400 g emmental/mozzarellajuustoraastetta
400 g marinoimatonta
broilerinlihaa(jauheliha,
fileesuikaleet, fileet
paloiteltuna)
3 isoa punasipulia
1 kerä jääsalaattia
1 kpl kokonainen ananas
400 g fetajuustoa
oreganoa, ruokaöljyä

Ohjeet
Valmista ensin pizzapohja ja valkosipulikastike ohjeiden mukaan. (ohjeet ohessa, ja pöytälaatikossani kotikokissa.)
Täytteiden valmistus:
Ruskista broilerin jauheliha. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Paloittele erillisiin astioihin ananas sekä jääsalaatti.
Leikkaa erilliseen astiaan punasipulit renkaiksi.
Paloittele kurkku kuutioiksi erilliseen astiaan.
Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin sen saat, n.300 astetta.
Kaulitse taikinasta ohuita pizzapohjia.
Pohjat ovat sopivan ohuita, kun kädet näkyvät lähes läpi. (paksuus n.1-2mm)
Levitä pizzapohjalle tomaattipyreetä lähes reunoille asti.
Ripottele päälle edam/mozzarellaraaste. (TÄRKEÄÄ, laita juusto ennen täytteitä.)
Ripottele juuston päälle paloiteltua ananasta, broilerin jauhelihaa/suikaleita/paloja ja punasipulin renkaita. Älä käytä kaikkia punasipulirenkaita tässä vaiheessa, säästä myöhemmäksi ainakin yhden sipulin renkaat. Laita täytettä sopivasti, runsas kourallinen per pizza.
Laita pizza uuniin pellille leivinpaperin päälle ja paista n.5 min.

Ripottele juuri uunista tulleen pizzan päälle oregano, ja voitele pizzan reunat ruokaöljyllä kevyesti.
Annostele puolikkaan pizzan päälle jääsalaattia, punasipulia, kurkkukuutioita sekä murennettua fetajuustoa reippaasti pizzan ollessa vielä kuuma. Kaada täytteiden päälle salaatinkastike ja käännä toinen puoli pizzasta täytteiden päälle.
Tarjoile kuumana.

Pähkinä-paahtokasvikset

Raaka-aineet
3 kpl porkkanaa
1 iso kesäkurpitsa
100 g aurinkokuivattua tomaattia
puoli punttia ruohosipulia
100 g maapähkinöitä
70 g voita
hunajaa, suolaa, pippuria
öljyä

Ohjeet
Silppua ruohosipuli.
Viipaloi porkkanat ja kesäkurpitsa lehdenohuiksi siivuiksi.
Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja ota liemi talteen.
Rouhi maapähkinät karkeiksi rakeiksi.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa, ja kuullota maapähkinärouhe kullanruskeaksi.Mausta rouhe suolalla.
Kuumenna voi laakeassa pannussa. Anna voin ruskistua kevyesti, älä kuitenkaan polta voita!
Lisää kasvikset ja kypsytä ne napakoiksi miedolla lämmöllä, n.5 min.
Mausta kasvikset suolalla, pippurilla ja tilkalla hunajaa.
Kaada kasvikset tarjoiluastiaan, tai annostele lautaselle.
Ripottele pinnalle maapähkinärouhe ja silputtu ruohosipuli.



Kotipizzan tuoksuisin terveisin,

Sunday, September 14, 2008

Teurastettua perunamuusia ja maustehässäkkä-lihapullia





Teurastin kasan perunoita valkosipulista perunamuusia/mitälie kreemiä varten, melkoisessa kiireessä, ja viilsin siinä sivussa sitten sormeeni mukavat lommot.
Bloody (mary)stuff, olisi voinut hakea melkeimpä tomaattimehua kaveriksi ja selleriviipaleen. (ja viinaa ihan vaan kivunlievitykseen)


Kreemi onnistui hyvin siinä sivussa kun käristin paprikakastikkeen/muhennoksen valmiiksi.
Lihapullat tein normaaliin tapaan uunissa mausteisena versiona.
Pistin äipän lautaselle ruoan kaveriksi ananas-soijasipuli-sormipalojen (sormilla syötävien, ei sormista tehtyjen) ja leipätikkujen seuraksi supermielikuvituksellisen lisukkeen: HeMaPaa. (herne-maissi-paprika, toim. huom)
Yllätyksellisyys yllättää.
Mehustakin tulee hyvää, kun sen itse tekee.
Ja recipe follows.

Mausteiset jauhelihapyörykät

Raaka-aineet

400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1 dl korppujauhoha
1 pss sipulikeittoa
1 kpl kananmunaa
2,5 rkl sinappia
2 dl juustoraastetta
3 tl chilijauhetta
4 rkl grillikastiketta (valmista)
öljyä muotoiluun










Ohjeet

Sekoita korppujauhot ja kermaviili keskenään. Sekoita jauheliha, suola, korppujauho-kermaviiliseos, sipulikeitto, valkosipuli, kananmuna, sinappi, juustoraaste sekä chilijauhe käsin tasaiseksi massaksi.
Kastele kätesi öljyssä ja leivo taikinasta pieniä pyöryköitä.
Nostele pyörykät leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteisessa uunissa 15min.


------------------------------------------------------------------------------------------------------

Valkosipulinen perunakreemi / muussi

Raaka-aineet

700 g perunoita
1 dl kermaa
~1,5 tl suolaa
1 tl sokeria
60 g voita
puolikas valkosipuli (n. viisi kynttä)







Ohjeet

Kuori ja keitä peunat.
Silppua valkosipuli ja freesaa se tilkassa öljyä.
Sulata voi ja kuumenna kerma+ maito lämpimäksi. Sekoita keskenään.
Kaada perunoiden keitinvesi pois ja soseuta perunat valkosipulin kanssa.
Vatkaa perunoiden sekaan kerma-voi-maitoseos ja mausteet.


------------------------------------------------------------------------------------------------------

Paprikakastike haudutettuna

Raaka-aineet

3 kpl punaista paprikaa
1 kpl punasipuli
2 rkl voita
2 dl ranskankermaa
1 dl vettä
puoli punttia tuoretta persiljaa
0,5 rkl vaaleaa balsamicoa
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl hunajaa
suolaa, pipppuria










Ohjeet

Pese paprikat ja halkaise ne. Poista siemenkota.

Kuumenna uunin niin 300 asteeseen ja paahda paprikoita uunissa kunnes paprikan kuori saa reilusti tummia laikkuja. (3min?)

Kuori paprikat hieman jäähtyneenä. Kuutioi paprikat.
Silppua punasipuli.
Kuumenna voi kattilassa ja lisää paprikakuutiot ja silputtu punasipuli. Lisää ranskankerma ja vesi, hunaja, mausteet ja silputtu persilja.
Anna kiehahtaa ja hauduta miedolla lämmöllä vähintään 10 minuuttia.
Soseuta kastike ja siivilöi tarvittaessa. Lisää kastikkeen pinnalle vielä reilusti tuoretta persiljaa.




Wednesday, September 10, 2008

Lakkaisin lakkapiirakka kuorrutettuna ja nopeasti, kiitos


Tein äidille pikapikaa pyynnöstä lakkapiirakkaa.

Mikä helevetti siinä on, ettei voi ajoissa ilmottaa vieraista? Tiedossa oli kumminkin, että niitä joskus saapuu. Hääräsin varmasti ennätyksellistä vauhtia tämän lätyskän valmiiksi, eikä tulos kalpene kyllä ajan kanssa tehdyn leivoksen kanssa juuri lainkaan.
Ja totta kai, miesvierashan se oli kyseessä, kun äiti niillä superpyöreillä koiranpentusilmillään kyseli kahvileipää. Eihän kukaan suloista puppy-eyes-katsetta voi vastustaa, eihän?Lakka on muuten meidän piireissä niin hyvä marja, ettei sitä ihan silteensä raaski syödä. Lähes sama kun vetäisi kultakimpaleen vessanpöntöstä alas.

ASIAAN: valmistin pohjan ihan sekoita-hämmennä- periaatteella, ja päälle sitten sekoita-hämmennä kuorrutetta ja hilloa. So done..
Löytyy muuten netistä yllättävän vähän näitä lakkaisia piirakkaohjeita?
Ihmettelen.


LAKKAPIIRAKKA
Raaka-aineet

4 kpl munia
3 dl sokeria
2 dl kermaa
250 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

n.300 g lakkoja

2 pkt tuorejuustoa

1 dl (tomu)sokeria

200 g lakkahilloa

Ohjeet

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Sulata voi ja jäähdytä se.
Sekoita jauhot,vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään.
Lisää munat, sokeri ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperin päälle uunipellille.
Ripottele päälle reilusti lakkoja ja paista n.20min.

Sekoita sokeri ja tuorejuusto keskenään.
Levitä lakkahilloa jäähtyneen piirakan päälle, ja pursota tuorejuustoa paloitellun piiraan reunoille.