
Paljon hedelmää, paljon täytettä. JAHVAT TULLOO!.. Eli paljon hedelmää löytyy. *3*
Raaka-aineet
4 kpl munia
munien verran sokeria
munien verran jauhoja + perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa(vaniljasokeria,
tomusokeria)
1 pss vadelmamousseainesta
1 kpl banaani
1 levy pandan valkosuklaata
1- 1,5 dl vadelma-(vanilja)hilloa
5 dl kuohukermaa (sokeria,
elintarvikeväriä)
koristelutarvikkeita: tuoretta
ananasta,
mangoa, appelsiinia, limeä,
passionia,
sokerihelmiä,
suklaakoristeita
Ohjeet
Valmista neljän munan täytekakkupohja
Ota munat huoneenlämpöön jo hyvissäajoin ennen kakun valmistusta.
Munat vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä.
Varaa kolme saman kokoista, läpinäkyvää astiaa. Riko munat yhteen astioista, ja mittaa seuraavaan astiaan munien verran sokeria. Kolmanteen astiaan mitataan jauhoja munien verran. Puolet jauhomäärästä perunajauhoja, puolet vehnäjauhoa. Sekoita n.1tl leivinjauhetta ja 1-2tl vaniljasokeria jauhojen joukkoon.
Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahdon joukkoon. Sekoita vaahto tasaiseksi puhtaalla kädellä.
Kaada taikina irtopohjaiseen kakkuvuokaan, jonka pohjaan on leikattu sopiva leivinpaperi ja reunat voideltu, ja korppujauhotettu. Paista 160 asteisessa uunissa alimmalla tasolla n.1h. Kokeile kypsyys coktailtikulla. Jos tikkuun jää taikinaa jatka paistamista vielä hetki. Nosta uunista, anna jäähtyä noin 5min ja kumoa ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähdytetty kakkupohja kolmeen osaan.
Kostukeliemi:
Sekoita maitoon n.1tl vaniljasokeria ja 1rkl tomusokeria.
Sivele täytekkupohjat yksitellen sopivan kosteiksi, muttei aivan märiksi.
Täyttäminen:
Kaada yksi pussillinen mousseainesta kulhoon. Kaada päälle 1,5dl kylmää maitoa.
Vatkaa runsas 5 min, kunnes seos on vaahtoista.
Sulata 1 levyllinen (n.100g) valkosuklaata mikroaaltouunissa.
Soseuta banaanit, ja sekoita joukkoon sula suklaa.
Levitä banaani-suklaaseos alimmalle täytekkupohjalle.
Aseta päälle seuraava levy, ja levitä sille runsas kerros hilloa. Kaada päälle mousse, aseta viimeinen täytekkupohjalevy ja anna hyytyä jääkaapissa.
Koristelu:
Leikkaa kakun reunat tasaisiksi.
Viipaloi/kuori päälle aseteltavat hedelmät. Levitä kermavaahtoa kakun pinnalle, ja asettele hedelmät kerman päälle. Levitä kerma reunoille tasaisesti.
Sekoita loppukermaan haluamasi väristä elintarvikeväriä. Käytin itse keltaista.
Pursota kerma hedelmäasetelman reunaan. Ripottele kermapursotelmaan sokerihelmiä, ja koristele esimerkiksi valkosuklaalla.

No comments:
Post a Comment