Mistress Insanityn, eli miut, pystyi bongaamaan Perjantain (16.7) Karjalaisesta. Hihkaiskaa, jos olette jutun jo entuudestaan lukeneet. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni minnuu kadulla tuijottavista oikeasti tunnistaa. =D Kuvaa tuplaklikkailemalla pääsee jutun lukemaan tarkemmin.

Asiasta kukkaruukkuun, postauksen pääasiallisena aiheena käsittelen materiaa. Materia tuo ihmisille aivan käsittämättömän paljon onnellisuutta. Niin myös minulle.
Olen materialisti varmasti viimeiseen henkäykseen asti, mielipuolinen shoppailf Yksi maailman ihanimmista asioista on löytää edullisesti jotain tarpeeseen tulevaa roinaa. Tai tarpeetonta, molemmat käyvät.
Olen tr00 silikonimuottihamsteri. Totaalisesti hurahtanut kaikkien upeiden hyydykkeiden, vanukkaiden, moussejälkkärien ja muiden kermaisien ihanuuksien tekoon. Ihana mieheni sponssasi miun kokkailua (jälleen kerran) koulujen loppumisen aikaan uudella muotilla. Ja kyllä, kokilla ei ole koskaan liikaa vuokia. Ei silloinkaan, kun kaapeista loppuu tila. Mastardin erittäin kestävillä vuoilla on hintaa, mutta niin on myöskin laatua. Vuoka maksoi abouttia 30€. Puhtaasti pelkäksi hyydykevuoaksi hankittu.
Tuskan aikaan shoppasin kokkipuodista ihanat hyydykeleivoksille tarkoitetut vuoat ja elintarviketussin. Kohta on kyllä jo pakko päästä hyytelöleivosten väkerryksen kimppuun. Vuoka maksoi (kai?) noin 20€. Ei voi muistaa.
Jääpalamuotti tavaratorilta 1€. Konvehtien nypertämistä ajatellen ostettu, ainakin aikaisemmin nuo silikoniset muotit ovat olleet konvehtien tekemisessä ihan passeleita. Metallisia vuokia kun ei ihan heti ole vara ostaa.
kirkon ovesta kurkistaa ruumis, katoaa hitaasti horisontin taa...
Kuivakakkuvuoka oli halpa. Todella. Löysin vuoan alekorista paikallisesta Prismasta. Päätähuimaavaan hintaan: kymmenen euroa. Oh really? Näitä samoja vuokia myy myös confetti hintaan 42€. Tietysti mukamas laadukkaammalla merkillä ja blaa blaa. Prisman ökyhalpa vuoka on erittäin paksua, kestävää materiaalia.
Jos alku/jälkiruokansa haluaa koristella tai somistaa helposti, kannattaa ostaa maistelulusikoita. Nämä kivat posliinilusikat bongasin kirpparilta parin euron hintaan. Lusikkaan voi laittaa esimerkiksi mätiä blineille, tai kastiketta jälkkäreille.
Löytyyköhän Decapitatedin lukijoista amerikkalaisten reseptien harrastelijoita?
Jos löytyy, käyhän kuomaseni kaupassa. Löysin nämä megakätevät amerikkalaiset cup-mitat neljällä eurolla. Eipähän tarvihe enää laskeskella, aivan superkätevää.
Löytyyköhän Decapitatedin lukijoista amerikkalaisten reseptien harrastelijoita?
Jos löytyy, käyhän kuomaseni kaupassa. Löysin nämä megakätevät amerikkalaiset cup-mitat neljällä eurolla. Eipähän tarvihe enää laskeskella, aivan superkätevää.

Musiikkia on tänne Decapitatedin puolelle tupsahtanut yllättävänkin vähän, vaikka "music is my life" päteekin miun kohdalla. Kaijuttimet täysille, kunnon hardstyle/industrial/metalmusiikki pauhaamaan, letti heilumaan ja vispilät vispaamaan. Feel the beat while cooking! And love it. Tässäpä musaintoisille muutamia loistavia kokkailubiisejä.
Dragon and hunter - good and evil
Noisu f-x - cocaine
Grendel- harsh generation
Hocico- spirals of life
Deathstars - blitzkrieg
Al storm- Dirtbox
PAIN- shut your mouth
Psyclon ninen tunnetuin kipale Inri
Dragon and hunter - good and evil
Noisu f-x - cocaine
Grendel- harsh generation
Hocico- spirals of life
Deathstars - blitzkrieg
Al storm- Dirtbox
PAIN- shut your mouth
Psyclon ninen tunnetuin kipale Inri
Oh god. Miun on päästävä joskus reivaamaan ihan kunnolla.
No comments:
Post a Comment