
..Hääkakut siis kyseessä. :D Sain kunnian tehdä hääkakun, voileipäkakun, suolaisia pasteijoita ja suklaapaloja Minnan ja Division 19 - bändin kitaristin Tomin häihin. Näin isoa projektia en ollutkaan koskaan ennen päässyt tekemään. Hääkakkuihin toivottiin mauiksi jotain aivan muuta kuin perinteistä mansikkakakkua. Vieraita oli kutsuttu reilut 40, joten yhdelle henkilölle riitti kyllä tekemistä tässä urakassa! Sryyyy jo etukäteen, en oikeen pysty reseptejä kauheemmin kirjottelemaan kun tein osan täytteistä "makutuntumalla". Ei ihan mututuntumasta voi puhuu, mut melekeen :p
Koristeluihin sain aikalailla vapaat kädet. Koska pariskunta on ns. gootti-henkinen, tein kakun koristeluistakin perinteistä kermahöttökakkua tummemmiksi. Kaikki kakut vuorasin ensin ohuella kerroksella voikreemiä + päälle kaulitsin mustaa sokerimassaa. Miun mielestä sokerimassa on maultaan paljon marsipaania parempi, mutta tuokin mieltymys toki riippuu ihan ihmisestä. Jos joku sanoo että sokerimassan kaulitseminen ja käsittely on heleppoa: ei se miun mielestä marsipaanin käsittelyä helpompaa ollut oikeastaan missään suhteessa. :D Kuivuu vaan hieman nopeammin kuin marsipaani. Noiden pienempien kakkujen päällystyksen kanssa ei ollut lainkaan probleemoita, mutta tuossa isommassa sitten sitäkin enemmän. Kakkupohja kun tosiaan oli 10 munan, tarvittiin sokerimassaa myöskin reilusti. Kaulittu sokerimassalevy oli aivan perkeleen iso, ja sen nostaminen kakun päälle ihan oma shownsa. Ähelsin ja tuskailin pinnan kanssa ihan kunnolla, mutta sain sitten sen jotenkin kummassa pykästyä tuohon päälle ihan kohtuullisen sileästi. Ihme kyllä.

Ompa perkeleen tylsän näkönen kakku ilman muita koristeita.. no, tällä kuvalla mennään: ylin 1 munan minikakku oli täytteeltään perinteinen mansikka-kerma. Suunnattuna siis niille, jotka haluavat häissä "sitä perinteistä". Noita reunahärpellyksiä pitäs todellakin harjotella, ei tuo spritsaaminen oo miulle se vahvin laji. :D
Tohon pikkukakun alareunaan tuli NÄITÄ:
..Minipääkalloja. Ja lisäksi tohon pieneen kakkuun tuli sitten päälle hääparin valitsema koriste: kaksi hopeista sormusta hääparin virkaa ajamaan. :)

Kaikki muu kakun päällä sokerimassaa paitsi nuotit ja nuottiavain + muut spritsaukset.
Tässä kakussa testailin tuota ostamaani ruusunlehtimuottia, joka osoittautui loistavaksi apuvälineeksi.
Voileipäkakku oli usean vieraan suosikki. Kiitoksia sateli vuolaasti, eli lienee kokeilemisen arvoista. Toisena täytteenä savulohitäyte, toinen oli aurinkokuivatulla tomskulla + muilla tykötarpeilla höystetty. Tällä kertaa mie tein leivän voileipäkakkuun ihan itse, ja kyllä muuten kannatti! Kokeilkaa vaikka, itetehdyllä leivällä voikkari on vaan niin paljon parempaa. Ihan normaali leipätaikina, paistetaan vaan kakkuvuoassa. (jos siis tahtoo pyöreän)..
Täytteet kutakuinkin näin:
Täyte1:
200g savulohi
1 tuubi lohipasteijaa
200g ranskankerma
1 tuubi majoa (200g)
1 prk tuorejuusto(200g)
+kalamauste
tillisilppua
Täyte2
~1,5rkl kurkkusalaatti
majoneesi 1 tuubi (100g)
sinappia
soija
tuorejuusto 1 rs (200g)
ehkä n. 100g sipulia
joku 80g aurinkotomaattia
voileipäkakku kostutetaan kalafondista + vedestä keitetyllä liemellä
Täyte1: Savulohifileestä nahka pois + liha paloitellaan pieniksi paloiksi/muussataan. Tilli silputaan ja kaikki ainakset vaan hämmennetään sekaisin.
Täyte 2: Aurinkokuivattu tomsku pieniksi kuutioiksi, sipuli pieniksi kuutioiksi, kaikki ainekset hämmennetään sekaisin.
~~~~
Ja koska mie oon tämmönen mötkö aina välillä, unohin kuvata muut tarjottavat. Njöö, sitäpä sattuu varmaan paremmissakin piireissä. :F Kinkkupasteijat + feta-pinaattipasteijat menivät kaiketi kaupaksi, samoin TÄLLÄ ohjeella tehdyt suklaamutakakkupalat.